Skip to content

Pesäkarhut piti pintansa ja Kirittäret kaappasi vierasvoiton välieräavauksissa – Katso juoksukooste Porista!

Pesäkarhut piti pintansa ja Kirittäret kaappasi vierasvoiton välieräavauksissa – Katso juoksukooste Porista!

Porin Pesäkarhut selätti ennakkosuosikin paineet ja paineli nihkeän alun jälkeen voittoon välieräavauksessa. Kirittäret sen sijaan kaappasi kotiedun Lapuan Virkiältä itselleen.

Emilia Itävalo saalisti ensimmäisessä välierässä seitsemän kärkilyöntiä. Kuva: Topi-Aleksi Lohiranta.

Runkosarjassa viidenneksi sijoittunut Manse PP oli lähellä yllätystä ensimmäisessä välieräottelussa Porissa. Manse johti ensimmäistä jaksoa päätösvuoropariin siirryttäessä jo 4-1, mutta silloin kotijoukkue Pesäkarhut laittoi vasta ison vaihteen silmään: yhdessä vuoroparissa vyörytetyt viisi juoksua oli liikaa vieraille: tasoittavalla vuorolla juoksuja ei enää syntynyt ja näin porilainen yleisö juhli riehakkaasti jaksovoittoa ja lopulta toisella jaksolla kotijoukkueen vahvan esityksen jälkeen myös ensimmäistä kiinnitystä loppuottelupaikkaan.

Katso juoksukooste ottelusta alta!

Jyväskylän Kirittäret taas teki häkellyttävän nousun Lapualla. Virkiä oli hiipinyt jo turvallisen tuntuiseen neljän juoksun johtoon, kunnes keskisuomalaiset ottivat mallia Satakunnasta: viisi juoksua viimeiseen vuoropariin tiesi jaksovoittoa ja toisen jakson voitto kotiedun ryöväämistä.

Välieräsarjat jatkuvat sunnuntaina Tampereella ja Jyväskylässä. Loppuottelupaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

Illan lopputulokset:

Pesäkarhut, Pori - Manse PP, Tampere
2-0 (6-4, 3-1)
Ottelun tilastot

Otteluvoitot 1-0

Lapuan Virkiä - Kirittäret, Jyväskylä
0-2 (4-5, 0-2)
Ottelun tilastot

Otteluvoitot 0-1

Lue myös

Puijon Pesis tehtaili yllätyksen: Kuopiossa pelataan superpesiskarsintoja tänä syksynä

Puijon Pesis tehtaili yllätyksen: Kuopiossa pelataan superpesiskarsintoja tänä syksynä

Puijon Pesis ei välittänyt altavastaaja-asemastaan Haminan Palloilijoita vastaan, vaan eteni Ykköspesiksen välieristä superpesiskarsintoihin otteluvoitoin...

Kansallispeli-podcast arvioi: Ketkä etenevät loppuotteluihin?

Kansallispeli-podcast arvioi: Ketkä etenevät loppuotteluihin?

Perjantai tuo tullessaan Kansallispeli-podcastin tuoreimman jakson ja välieräanalyysit.

Tilastokooste: naisten Superpesiksen viime vuosien hallitsijat kohtaavat välierissä

Tilastokooste: naisten Superpesiksen viime vuosien hallitsijat kohtaavat välierissä

Naisten Superpesiksen välierät käynnistyvät Porissa ja Lapualla tänään perjantaina. Ruudun monikameralähetyksessä jännitetään ottelua Pesäkarhut, Pori-Manse...