Skip to content

Pesäkarhut uusi hallimestaruutensa: ”Ihan mahtava joukkue”

Pesäkarhut uusi hallimestaruutensa: ”Ihan mahtava joukkue”

Pesäkarhut Porista juhlii toisena vuonna peräkkäin naisten Halli-SM-kultaa voitettuaan kaikki ottelunsa niin alkulohkossa kuin lopputurnauksessa.

Loppuottelussa Pori kukisti Kirittäret Jyväskylästä lukemin 1-0 (3-3, 3-2) neljä juoksua lyöneen Susanna Puiston johdolla. Toisen jakson voittojuoksusta vastasi Emilia Linna vastustamattomalla kakkossauman puhkaisullaan.

– Tiukassa paikassa teimme tarvittavat pinnat ja ulkona kestimme räpylässä. Saatiin kunnon mittari hallikauden viimeiseen otteluun ja puristettiin voitto, iloitsi Poriin siirtynyt oululaislähtöinen Linna, joka muistanee turnauksen vielä pitkään.

– Ensimmäinen naisten mestaruus. Pitihän sitä jatkaa hyvää putkea, kun B-tytöissä on viime vuosina tullut otettua kultaa (Oulun Lipottarien kolme mestaruutta 2015-2017), Linna myhäili.

Seuranvaihto on sujunut kivuttomasti. Linna kehuu Poria, joukkuetta ja seuran ammattimaista, urheilullista toimintaa.

– Tosi kivaa on ollut, hyvin olen kotiutunut ja tykännyt kaikesta. Joukkue on ihan mahtava ja jokainen on niin upea persoona. Täällä on ollut parasta pelata.

– Valmennus on todella laadukasta, sen huomaa tuloksistakin. Hommat tehdään oikein.

Linnan maila puhui vähintään yhden lyödyn juoksun arvoisesti kaikissa Halli-SM-turnauksen otteluissa. Kruununa syntyi loppuottelun voittojuoksu Kirittärien kentästä.

– Hyvässä kohdassa tuli onnistunut pinna. Muuten oli ihan omaa perus-tekemistä, ihan voi olla tyytyväinen.

– Syötön aikana tuli ajatus lyönnin suunnasta, saumaa lähdin puhkomaan. Katsoin vain isoimman sauman ja löin siihen.

Hallimestaruus antaa koko joukkueelle oivan piristysruiskeen matkalla kohti kesää.

– Vielä kerran treenataan hallissa lajitreeniä, sitten lähdetään Espanjaan ja sen jälkeen mennäänkin ulos, Linna kertoo kevään suunnitelmista.

Kesäkauden tavoitteesta ei jää epäselvyyttä.

– Kaikki tietävät sen, sitä ei tarvitse edes sanoa ääneen, Linna päättää.

Naisten Halli-SM-turnaus, loppuottelu

Pori-Jyväskylä 1-0 (3-3, 3-2)

Pori: Henna Juka 0/2, Venla Rapila 0/1, Emilia Itävalo 0/1, Susanne Ojaniemi 1/0, Emilia Linna 1/0, Susanna Puisto 4/0, Milla Lindström 0/2.

Palkitut: I Susanna Puisto, II Venla Rapila.

Jyväskylä: Ella Korpela 0/1, Eeva Mäki-Maukola 0/2, Emma Nieminen 1/2, Emma Sallinen 3/0, Iina Valkeejärvi 1/0.

Palkitut: I Emma Nieminen, II Emma Sallinen.

Tuomarit: Antti Aine ja Samuli Eeva.

Yleisöä: 327.

Halli-SM-kultaa 2018: Pesäkarhut, Pori

Pinja Arbelius, Emilia Itävalo, Milla Jakonen, Henna Juka, Lotta Lax, Milla Lindström, Emilia Linna, Susanne Ojaniemi, Susanna Puisto, Venla Rapila, Kaisa-Maija Rosvall, Maria Suominen, Eveliina Tuominen, Minttu Vettenranta. Sami Österlund (pj), Jyrki Pellonperä (2. pj).

Halli-SM-hopeaa 2018: Kirittäret, Jyväskylä

Riina Kankaanperä, Venla Karttunen, Camilla Kirsilä, Ella Korpela, Mari Mantsinen, Ella Mäkelä, Eeva Mäki-Maukola, Emma Nieminen, Emma Sallinen, Saana Sumén, Laura Toikkanen, Marjukka Urpelainen, Iina Valkeejärvi, Jessi Vatanen. Jussi Viljanen (pj), Petri Kaijansinkko (2. pj).

Halli-SM-pronssia 2018: Lapuan Virkiä

Jenna Kammi-Rahnasto, Niina Keppo, Emma Kiviniemi, Emmi Laine, Iina Lehtinen, Janette Lepistö, Neea Mikkola, Kaisaleena Rautakorpi, Mirka Rintamäki, Sanni Syrjälä, Silja Syrjälä, Eveliina Toppari, Emmi Viitala. Tomi Niskanen (pj), Jussi Haapakoski (2. pj).

Lue myös

Pesäpallon Itä-Länsi-valitsijat nimetty – ”Vain maailman parhaat kuuluu valita”

Pesäpallon Itä-Länsi-valitsijat nimetty – ”Vain maailman parhaat kuuluu valita”

Pesäpalloliiton urheiluyksikkö on nimennyt 12 valitsijaa, jotka kokoavat maailman parhaat pesäpalloilijat Idän ja Lännen tähdistöjoukkueiksi kuuteen kesän...

Selkävamma pitää Susanna Alavan poissa pelikentiltä koko kauden

Selkävamma pitää Susanna Alavan poissa pelikentiltä koko kauden

Urheilu on joskus raadollista. Kun kaikki palaset ovat loksahtamassa kohdalleen, yksi niistä muuttaa asentoaan.

Juhani Kukkasela: ”Todella suurella mielenkiinnolla odotan lauantain lopputurnausta"

Juhani Kukkasela: ”Todella suurella mielenkiinnolla odotan lauantain lopputurnausta"

Naisten Halli-SM-turnaus huipentuu Tampereella lauantaina. Jäljellä on neljä joukkuetta, jotka voittivat oman alkulohkonsa.