Skip to content

Posti kulkee Itä-Länteen, kokenut Pelkonen myös miesten arvo-otteluun

Posti kulkee Itä-Länteen, kokenut Pelkonen myös miesten arvo-otteluun

Kesäkuun alussa 300. superpesisottelunsa pelannut Oulun Lippo Pesiksen kokenut Marko Pelkonen on saanut kutsun Kouvolassa sunnuntaina pelattavaan miesten Itä-Länsi-otteluun. Valinta on Muhoksen Pallo-Salamien kasvatille uran toinen. Miesten arvo-otteluun saadaan mukaan myös haminalaislähtöinen pelaaja, kun Idän paidan pukee päälleen kolmannen kerran urallaan Kiteen Palloa nykyään edustava nopeakinttuinen Ville Posti.

Pelkonen sai nimensä pesäpallohistoriaan 14-vuotiaana kaudella 1999 pelaamalla miesten superpesisottelun kautta aikain nuorimpana pelaajana.

Posti debytoi puolestaan pääsarjatasolla Kouvolan Pallonlyöjien paidassa 2012 ennen siirtymistään Kiteelle ja merkkautti heti avausottelussaan tilastoihin kolme tuotua juoksua. Paluu entiselle kotikentälle tapahtuu miesten Itä-Länsi-ottelussa sunnuntaina.

Valinnat tulivat mahdollisiksi, kun Sotkamon Jymyn Roope Korhonen joutuu jäämään pois ottelusta sairastumisen vuoksi ja henkilökohtainen syy estää saman seuran Niilo Piiponniemen matkan Kouvolaan.

Ronkainen ja Takala A-poikien Itä-Länteen

Sotkamon Jymyn Altti-Jussi Ronkainen ja Vetelissä ensimmäiset pesäpallo-oppinsa ammentanut Vimpelin Vedon Ville Takala saavat kunnian pelata ensimmäisen A-poikien Itä-Länsi-ottelunsa Kouvolassa huomenna perjantaina. Loukkaantumiset pakottavat Siilinjärven Pesiksen Iiro Keräsen ja Vimpelin Arttu Ruuskan sivuun ottelusta.

​Aiheesta lisää

Itä-Länsi Kouvolassa 1.-3.7.

​Itä-Länsi-liput myy Ticketmaster Suomi

Lue myös

All Stars -kotiutuslyöntikilpailu tuo lisää potkua Itä-Lännen lauantaihin

All Stars -kotiutuslyöntikilpailu tuo lisää potkua Itä-Lännen lauantaihin

Lauantaina Itä-Lännessä päästetään joukko tunnettuja urheilijoita kentälle, kun seitsemän eri lajin edustajat kohtaavat KPL:n omat juniorit tiukassa...

Tähtipelaaja: Tuomas Raunio, JymyJussit Seinäjoki

Tähtipelaaja: Tuomas Raunio, JymyJussit Seinäjoki

JymyJussien Tuomas Raunio kyntää pesänvälejä seinäjokisten kärkenä. 22-vuotias koppari miehittää Ilkka-Areenan takakenttää Jani Pylkän kanssa.

Itä-Lännen Nuorten Kouvola Areenassa kuullaan nuorten ajatuksia Kouvolasta

Itä-Lännen Nuorten Kouvola Areenassa kuullaan nuorten ajatuksia Kouvolasta

Tulevana viikonloppuna Kouvolassa pelataan pesäpallon Itä-Länsi. Kouvolan Nuorkauppakamari on mukana tapahtumassa. Perjantaina stagelle nousevat...