Skip to content

SiiPe järjesti jymy-yllätyksen: hallitseva mestari kellistyi kotikentällä

SiiPe järjesti jymy-yllätyksen: hallitseva mestari kellistyi kotikentällä

Sarjanousija Siilinjärven Pesiksen riemulle ei löytynyt rajaa, kun se päihitti kotikentällään Mantulla hallitsevan mestarin Joensuun Mailan jaksoin 1-0 (7-2, 4-4).

Kahdella ensimmäisellä kierroksella tahmeasti pelannut sarjanousija Siilinjärven Pesis on saanut koneensa käyntiin. Viimeisestä kolmesta pelistä on tarttunut mukaan viisi sarjapistettä ja nyt viimeisimmässä pelissä pohjois-savolaisten hurmoksen alle jäi hallitseva mestari Joensuun Maila.

Jo ensimmäisen jakson 7-2-voitto olisi luultavasti jättänyt makean maun siilinjärveläisten suuhun, mutta sunnuntai-ilta sai kotijoukkueen näkökulmasta vielä ruusuisen lopun, kun se nousi toisen jakson viimeisessä sisävuorossa kahden palon tilanteessa kahden juoksun takaa tasoihin. Ensin Toni Toivanen painoi pystymailalyönnin väliin ja tämän jälkeen heti seuranneessa ajolähdössä Teemu Kinnunen pudotti vastustamattoman kääntönäpin 1-rajaan JoMa-lukkari Juha Puhtimäen puolikorkeasta syötöstä.

Vaikka toiselta jaksolta voittojuoksu jäi syntymättä, tarkoitti tasattu jakso sitä, että SiiPe kaappasi pelistä kaksi pistettä. Jäämättä saatu piste tuntui olevan riehakkaan juhlinnan keskellä mitätön sivuseikka.

Huomasitko tätä?

Roope Korhonen saavutti sunnuntain kierroksella 1100:n lyödyn juoksun rajapyykin urallaan Superpesiksen runkosarjassa. Raja rikkoutui hieman onnekkaallakin kunnarilla 2-puolelta

– On se aika nivaska, Korhonen virnuili kenttähaastattelussa.

Kouvolan Pallonlyöjät jatkaa edelleen sarjakärjessä puhtaalla pelillä. Tarkista kierroksen kaikki tulokset ja sarjataulukko tästä linkistä.

Naisten puolella voitot pokkasivat Fera, Seinäjoen Maila-Jussit ja Kirittäret. Tarkista naisten tulokset ja sarjataulukko tästä linkistä.

Lue myös

Roope Korhonen iski kaikkien aikojen ennätyksen!

Roope Korhonen iski kaikkien aikojen ennätyksen!

Sotkamon Jymyn Roope Korhonen on kautta aikain kolmas pelaaja, joka yltää 1100 lyötyyn juoksuun miesten Superpesiksessä. Korhosen (57+1044=1101) edellä...

Pattijoen Urheilijat metsästää avausvoittoaan – Raahe ja Kempele Pohjois-Suomen derbyssä Oulussa sunnuntaina

Pattijoen Urheilijat metsästää avausvoittoaan – Raahe ja Kempele Pohjois-Suomen derbyssä Oulussa sunnuntaina

– Luulen, että jokainen meidän joukkueessa pystyy parempaan! Kokeneen Topi Kososen sanat kuvaavat tilannetta Pattijoen Urheilijoiden leirissä pettymykseen...

Lyöjämörssärit kovassa iskussa perjantain kierroksella - lyöjätilaston kärkikolmikko etenee ennätystahdissa

Lyöjämörssärit kovassa iskussa perjantain kierroksella - lyöjätilaston kärkikolmikko etenee ennätystahdissa

Illan monikameralähetyksessä Joensuun Maila hyrskäytti sisäpelimoottorinsa käyntiin toden teolla vasta toisella jaksolla voittaen Kiteen Pallon jaksoin 1-0...