Skip to content

Siri Eskola iloitsee jatkosopimuksestaan Kirittäriin: ”Ensimmäinen kauteni Jyväskylässä oli huima menestys”

Siri Eskola iloitsee jatkosopimuksestaan Kirittäriin: ”Ensimmäinen kauteni Jyväskylässä oli huima menestys”

Siri Eskola, pudotuspelien lyöjätilaston kärkinimi viime syksyltä, on allekirjoittanut jyväskyläläisen Kirittärien kanssa jatkosopimuksen, joka ulottuu kauden 2021 loppuun saakka.

Go On Superjokerina tunnettu Siri Eskola pystyy pelaamaan myös yhdeksikössä. Kuva: Foto-Antti.

22-vuotias Kiimingin Urheilijoiden kasvatti siirtyi kotikonnuiltaan Jyväskylään viime kaudelle, josta tuli täysosuma. Uran ensimmäinen valinta naisten Itä-Länsi-otteluun, pudotuspelien arvokkaimman pelaajan ja vuoden jokerin tittelit, kultainen maila pelaajien äänin sekä tietysti kaikkein tärkeimpänä Suomen mestaruus nostivat Eskolan nimen isoihin otsikoihin.

– Ensimmäinen kauteni Jyväskylässä oli huima menestys ja toinenkin on lähtenyt hyvin käyntiin. Kirittärissä on ollut hyvä olla ja koronankin aikaan asiat on hoidettu ammattimaisesti. Jatkosopimus oli helppo allekirjoittaa, koska tiedän, että Kirittärissä voin jatkaa kehittymistä tavoitteitani kohti, niin pelaajana kuin myös tulevassa ammatissa.

Eskola opiskelee farmaseutiksi ja suorittaa työharjoittelun Jyväskylässä ensi talvena. Kun työharjoittelupaikan saaminen varmistui, neuvottelut etenivät nopeasti.

Seurajohtaja Petri Kaijansinkko ei peittele tyytyväisyyttään. Kirittärien superpesisjoukkue kaudelle 2021 on jo lähes valmis ja Eskola tärkeä osa sitä.

– Eskolan kaltainen ratkaisija on luonnollisesti iso palanen menestyvää joukkuettamme myös tulevaisuudessa, Kaijansinkko kiittelee Kirittärien tiedotteessa.

Kirittäret ja Siri Eskola nähdään seuraavan kerran tositoimissa perjantaina, kun Hippoksella vierailee Siilinjärven Pesis. Ottelu alkaa kello 18.

Lue myös

Kunnareiden ilotulitus ei tuonut Pesä Yseille pisteitä Hyvinkäältä

Kunnareiden ilotulitus ei tuonut Pesä Yseille pisteitä Hyvinkäältä

Pesä Ysit Lappeenrannasta avasi kautensa Hyvinkään Pihkalassa ja mykisti alkuun kotiyleisön totaalisesti. Vieraat painelivat kolmen kunnarin voimin...

Pesäkarhut voitolla juhannuksen viettoon: ”Rentoudutaan, mutta hoidetaan myös urheilu siinä ohella”

Pesäkarhut voitolla juhannuksen viettoon: ”Rentoudutaan, mutta hoidetaan myös urheilu siinä ohella”

Mynämäen Vesa tuli erinomaisesti valmistautuneena naisten Superpesiksen kotiavaukseensa, mutta sarjapisteillä sitä ei palkittu. Ennakkosuosikkina otteluun...

Manse PP on valmiina menemään päätyyn asti: Menestyksen nälkäisiä naisia, jotka haluavat voittaa”

Manse PP on valmiina menemään päätyyn asti: Menestyksen nälkäisiä naisia, jotka haluavat voittaa”

Kannatuslaulut raikasivat ja soihdut paloivat. Tamperelaisyleisö sai nähdä suuren maailman meininkiä saapuessaan superpesiskauden avausotteluun Kaupin...