Skip to content

Siri Eskola toi joukkueensa mukaan peliin – Kirittäret voitti ensimmäisen loppuottelun kotiutuskilpailussa

Siri Eskola toi joukkueensa mukaan peliin – Kirittäret voitti ensimmäisen loppuottelun kotiutuskilpailussa

Pesäkarhut Porista tuli hurmostellen naisten loppuottelusarjan kotiavaukseensa ja huudatti Emilia Linnan lyönneillä yli 2000 katsojaa heti avausvuorossa. Kupletin juoni muuttui toisella jaksolla yhdellä lyönnillä, kun Siri Eskola yllätti takakentällä rohkeasti pelanneen Henna Jukan. Finaalihengen arvoisesti lopullinen ratkaisu venyi kotiutuskilpailuun saakka. Mestaruutta puolustava Kirittäret varasti Pesäkarhuilta kotiedun Iina Valkeejärven lyömällä ja Camilla Kirsilän tuomalla voittojuoksulla.

Avausjakso oli vahvaa Pesäkarhujen hallintaa. Kotijoukkue sai hyvin oman pelinsä käyntiin ja ulkopeli jätti vastustajan kahteen kolmostilanteeseen. Tauon jälkeen ote vain vahvistui avausvuoroparissa Susanna Puiston kotiuttaessa Jukan.

Kun olo alkoi tuntua liiankin turvalliselta, Kirittäret iski. Eskola puhkaisi takakentän kahden juoksun arvoisesti.

– Alkuun oli pientä jännitystä, kun näitä pelejä on odotettu koko kesä. Hyvin osui itsellä keppiin, mutta hyvin myös ulkokenttä otti lyöntejä pois, uransa ensimmäistä mestaruutta tavoitteleva Eskola totesi ottelun jälkeen.

Pesäkarhujen ykköspalkittu Emilia Itävalo näki oman joukkueensa otteissa paljon positiivista.

– Ensimmäinen jakso oli tosi upeaa pelaamista ja toinenkin jakso aloitettiin hyvin. Kolmostilanteet olivat meille 21-12, joten painetta saatiin luotua.

Supervuorossa Kirittäret sai yliotteen, kun Emma Sallinen kotiutti Emma Körkön aloittavalla vuorolla. Pesäkarhut pysyi taistelussa mukana viimeisellä mahdollisella hetkellä kahden palon tilanteessa. Puisto löi linjaan ja Susanne Ojaniemi kiiti kotipesään. Kirittäret haastoi kotipesäkilvan tuomion, mutta pelituomari Antti Aine näytti videotarkistuksen jälkeenkin juoksua.


Lehterit täyttyivät naisten Superpesiksen ensimmäisessä loppuottelussa, josta ei jännitystä puuttunut. Kuva: Antti Haapasalo

2017 katsojaa näkivät lopullisen ratkaisun kotiutuskilpailussa. Kirittärien huima lyöntivire tuotti Körkön, Sallisen ja Valkeejärven iskuilla kolme juoksua, mihin Pesäkarhut ei tänään pystynyt vastaamaan.

– Luottavainen kuva on joukkueesta. Lapua-sarjassa meillä oli vastaavia tilanteita, joista nousimme. Pää kestää hyvin vaikeat paikat, Kirittärien pelinjohtaja Jussi ”Nalle” Viljanen totesi.

Pesäkarhujen hurja 20 ottelun mittainen voittoputki katkesi tylyllä tavalla.

– Ainoa, mikä jäi uupumaan, oli voitto. Sisällä ja ulkona pelasimme hyvin. Sarja on nyt auki ja lauantaina jatketaan kohti Jyväskylää, Pesäkarhujen luotsi Sami Österlund mietti.

Naisten toinen loppuottelu pelataan Jyväskylän Hippoksella lauantaina kello 15. Ottelu nähdään suorana lähetyksenä Ruudussa sekä maksuttomalla Jim-kanavalla.

Lue myös

Siilinjärven Pesis jatkaa Superpesiksessä: ”Olin päättänyt, että tänään pistetään homma katki”

Siilinjärven Pesis jatkaa Superpesiksessä: ”Olin päättänyt, että tänään pistetään homma katki”

21 vuoden tauon jälkeen miesten Superpesikseen palannut Siilinjärven Pesis jatkaa pääsarjatasolla tulevallakin kaudella. SiiPe voitti keskiviikkona Oulun...

Nuoret tähtipelaajat Johanna Karjanlahti ja Liinu Turpela jatkavat Maila-Jusseissa

Nuoret tähtipelaajat Johanna Karjanlahti ja Liinu Turpela jatkavat Maila-Jusseissa

Ennakkoluulottomasti naisten Superpesikseen ja eturivin etukenttäpelaajaksi murtautunut Espoon Pesiksen kasvatti Liinu Turpela jatkaa tulevallakin kaudella...

Koskenkorva tiedotti sopimustilanteestaan – uusi pelinjohtaja, kovia jatkosopimuksia ja yksi nimekäs lähtijä

Koskenkorva tiedotti sopimustilanteestaan – uusi pelinjohtaja, kovia jatkosopimuksia ja yksi nimekäs lähtijä

Miesten Itä-Länsi-ottelussa 2017 pelannut Haapajärven Pesä-Kiilojen kasvatti Petrus Puputti jatkaa superpesisuraansa Koskenkorvan Urheilijoiden paidassa ensi...