Skip to content

Superpesiksen välierien tilastopaketit – painavatko tilastolliset todennäköisyydet?

Superpesiksen välierien tilastopaketit – painavatko tilastolliset todennäköisyydet?

Vale, emävale ja tilasto, on tavattu sanoa. Erityisesti urheilussa tilastoja teetetään moneen lähtöön, mutta niistä tehtävien tulkintojen suhteen on oltava varovainen. Lopulta ratkaisut nähdään aina kentillä. Joukkueiden henkiset, fyysiset ja taktiset ominaisuudet ratkaisevat voittajan.

Kouvolan Pallonlyöjät voitti Superpesiksen runkosarjan ja saa kotiedun kaikkiin pudotuspelisarjoihin, joihin joukkue yltää. Kuva: Teemu Parta.

Erityisesti pudotuspeleissä ylitulkintojen vaara on suuri. Kun ennakkosuosikki voittaa ottelusarjan avauksen, moni on valmis julistamaan, ”nyt se on menoa”. Silti seuraavan ottelun tulos voi keikauttaa asetelman täysin päälaelleen, mikä onkin pudotuspelien suola. Palataan lähtöruutuun ja kallellaan olleet voimasuhteet tasoittuvat.

Pudotuspelien dynamiikassa eletään hetkessä. Jopa 2-0-tilanteessa ottelusarjan luonne muuttuu voimakkaasti, jos kolmas ottelu tuo kavennuksen. Vahvaksi ennakkosuosikiksi noussut joukkue tavoittelee vaikeinta, ottelusarjan katkaisevaa voittoa, mutta vastustaja on lyönyt särön hallinnan tunteeseen.

Dramaattisia hetkiä eletään parhaimmillaan ja pahimmillaan myös yksittäisten otteluiden sisällä. Kuluvalta kaudelta muistetaan erityisesti puolivälierien avauskierros, kun haastajat ylsivät hyvin lähelle. Silti voitto jäi ottamatta ja vain voitoilla on merkitystä – ei tavalla, jolla ne otetaan.

Elämä pudotuspelien maailmassa on jännittävintä jatkuvasti eri suuntaan elävien ottelusarjojen luodessa draaman kaaren. Tilastojen perusteella Superpesiksen välierissä on mukana vahvoja pudotuspelijoukkueita, jotka nojaavat vuosien aikana rakennettuun menestymisen kulttuuriin. Sekään ei aina riitä. Vaikka tilastollinen todennäköisyys olisi joukkueen puolella, vain voittaminen tässä ja nyt ratkaisee. Marginaalit ovat pienet ja yksittäiset suoritukset voivat ratkaista isoja asioita. Ainekset huippujännittäviin ottelusarjoihin ovat olemassa.

Aiheesta lisää

Superpesiksen pudotuspelien otteluohjelma

Superpesistä keskiviikosta alkaen päivittäin Ruudussa

Antti Kallio
antti.kallio(ät)pesis.fi

Lue myös

Ketkä etenevät loppuotteluihin? – Kansallispeli-podcast tarttuu välieräsarjoihin

Ketkä etenevät loppuotteluihin? – Kansallispeli-podcast tarttuu välieräsarjoihin

Kansallispeli-podcastin uusin jakso analysoi miesten ja naisten Superpesiksen välieräparien voimasuhteita.

Manse tasoitti välieräsarjan - Senni Sallinen loisti lautasen ääressä

Manse tasoitti välieräsarjan - Senni Sallinen loisti lautasen ääressä

Satakunnassa ja Pirkanmaalla kuhisee: Pesäkarhujen ja Mansen välinen välieräsarja on nyt tasan. Kirittäret on voiton päässä loppuottelupaikasta.

Pesäkarhut ja Kirittäret välierien avausvoittoihin: "Me ollaan henkisesti vahva joukkue"

Pesäkarhut ja Kirittäret välierien avausvoittoihin: "Me ollaan henkisesti vahva joukkue"

Kotijoukkueet olivat valttia välierien avauspeleissä. Välieräsarjat jatkuvat huomenna Tampereella ja Lapualla.