Skip to content

Venla Karttunen ja Jyväskylän Kirittäret kahden vuoden jatkosopimukseen

Venla Karttunen ja Jyväskylän Kirittäret kahden vuoden jatkosopimukseen

Kirittärien oma kasvatti Venla Karttunen jatkaa naisten superpesiksen hallitsevan Suomen mestarin riveissä myös kaksi seuraavaa kautta.

Meneillään oleva kausi on vasta 16-vuotiaalle Karttuselle toinen Kirittärien superpesisjoukkueessa. Jo viime kaudella hän kuului jyväskyläläisjoukkueen vakiokalustoon ja tällä kaudella hänen roolinsa on kasvanut entisestään. Karttunen sijoittuu tällä hetkellä naisten superpesiksen kärkilyöntitilastossa sijalle 11. Hän siirtänyt kärkeä eteenpäin pelaamissaan 12 ottelussa 56 kertaa.

– Olen saanut superpesisurani hyvin käyntiin Kirittärissä ja oli helppo päätös jatkaa kotikaupungissa ja kasvattajaseurassa. Pelaamisen ja opiskelun yhteensovittaminen onnistuu täällä parhaiten. Haluan jatkaa kovaa työntekoa ja kehittyä pelaajana superpesiksen parhaimmistoon. Kirittärissä minulla on siihen kaikki mahdollisuudet, Venla kertoo hyvillä fiiliksillä tekemästään jatkosopimuksesta.

Kirittärille Venla Karttusen kaltaisen nuoren lahjakkuuden jatko seurassa on iso asia ja joukkueen rakentaminen tuleviksi vuosiksi on saatu nyt positiivisesti liikkeelle.

– Venla on superlahjakkuus. Lajitaidot, pelisilmä ja jatkuvasti kehittyvä fysiikka yhdistettynä hänen valtavaan haluun kehittyä ja harjoitella tekevät hänestä huippupelaajan pitkäksi aikaa. Hän on kasvanut yllättävänkin nopeasti superpesisjoukkueemme runkopelaajaksi”, Kirittärien seurajohtaja Petri Kaijansinkko kehuu.

– Kaiken kaikkiaan seurassamme puhaltavat tällä hetkellä positiiviset tuulet. Olemme hyvällä tiellä monella eri sektorilla ja voimme rakentaa tulevaisuutta vakaasti. Meillä on halu pitää tämänhetkinen superpesisjoukkue mahdollisimman hyvin kasassa myös tuleviksi vuosiksi kuten saimme tehtyä viime syksynäkin mestaruuden voittaneen joukkueen kohdalla, Kaijansinkko jatkaa.

Lähde: Jyväskylän Kirittäret

Lue myös

Henri Puputti nousi kaikkien aikojen kunnaritilaston ykköseksi!

Henri Puputti nousi kaikkien aikojen kunnaritilaston ykköseksi!

15. Itä-Läntensä kotikentällään pelaava Henri Puputti on nyt kaikkien aikojen kunnaritilaston kärki. Kankaanpään Mailan kasvatin uran 83. kunniajuoksu syntyi...

400 miesten superpesisottelun pelituomari Antti Aine: ”Tuomaritoiminta on antanut valtavasti”

400 miesten superpesisottelun pelituomari Antti Aine: ”Tuomaritoiminta on antanut valtavasti”

Antti Aine Turusta viheltää 400. miesten superpesisottelunsa pelituomarina Kankaanpäässä tänään torstaina. Aine on kautta aikain viides pesäpallotuomari,...

Joensuun Maila ja Sotkamon Jymy kohtaavat perjantain huippuottelussa vapaalla Jim-kanavalla

Joensuun Maila ja Sotkamon Jymy kohtaavat perjantain huippuottelussa vapaalla Jim-kanavalla

Joensuun Maila ja Sotkamon Jymy kohtaavat toisensa perjantaina 28.6. Joensuussa Kerubi Stadionilla klo 18. Ottelu näytetään ilmaiseksi televisioverkosta...