Skip to content

Tuore Manse-tähti vaikeista vuosistaan ja lyöntiään kiusanneesta trendistä: ”Meni ihan pelleilyksi”

Tuore Manse-tähti vaikeista vuosistaan ja lyöntiään kiusanneesta trendistä: ”Meni ihan pelleilyksi”

Yksi viime kauden jälkeisistä kohusiirroista saatteli Jukka-Pekka Vainionpään tamperelaisen Manse PP:n riveihin. Maisemanvaihdos tuli Vimpelin Vetoa viimeksi edustaneelle Vainionpäälle tarpeeseen, sillä hän kaipasi muutosta ja uutta virtaa. Muutto Pohjanmaalta Tampereelle vaati myös uhrauksia siviilipuolella, mutta alkukauden pelien perusteella lyöjämörssäri on palaamassa tutulle tasolleen.

Mansen Jukka-Pekka Vainionpää on ampaissut lyöjätilaston kärkeen miesten Superpesiksessä. Ⓒ Antti Haapasalo

– Tämä järjestely on ainakin toistaiseksi toiminut hyvin. Varmasti kuitenkin tulee vielä hetkiä, jolloin minulla on isokin ikävä perhettäni, Jukka-Pekka Vainionpää uskoo.

36-vuotias Vaasan Maila Juniorien kasvatti on ehtinyt kokea huippupesäpalloilijana jo kutakuinkin kaiken mahdollisen, mutta nyt hän totuttelee uuteen. Vimpelin Vedosta Manse PP:n riveihin vaihtanut lyöjätykki joutuu viettämään valtaosan kesästä kaukana läheisistään.

Kun Vainionpää muutti sarjakauden ajaksi Tampereelle, vaimo sekä lapset Taavi, pian 5, ja Hilda, 3, jäivät kotiin Seinäjoelle. Luvassa on siis sukkulointia kahden paikkakunnan välillä aikataulujen ja jaksamisen sallimissa rajoissa.

Se auttaa, että 178 kilometrin matka Tampereelta Seinäjoelle taittuu junalla reilussa tunnissa.

– Minun on helpompaa liikkua yksin kuin muun perheen, joten tarkoitus on, että aina välipäivinä painelen heidän luokseen. Koko meidän kööri mahtuu myös Tampereen kesäkämppääni, ja olemme jo viettäneet aikaa yhdessä täälläkin.

Muutos on ollut suuri. Vielä Vedossa pelatessaan (2022–2025) Vainionpää autoili Vimpelistä aina yöksi kotiin Seinäjoelle.

Ennen Manse-diiliä hän oli edustanut muuta kuin eteläpohjalaista seuraa vain kaudella 2012 raahelaisessa Pattijoen Urheilijoissa.

"Olen todella tyytyväinen ja iloinen, että tämmöinen mahdollisuus avautui itselle. Pääsimme heti hyvin juttuun Mansen kanssa. Lupaan nauttia joka hetkestä, vakuutti Jukka-Pekka Vainionpää syyskuussa, kun sopimus Mansen kanssa julkistettiin. Ⓒ Manse PP, Tampere

Vainionpää on yksi lajin kaikkien aikojen kovimmista kotiuttajista. Lyöjäkuninkuuksia on kuusi, viimeisin vuodelta 2022, jolloin hän saavutti Vimpelin Vedon riveissä myös uransa toistaiseksi ainoan Suomen mestaruuden.

Kaksi edellistä Superpesis-sesonkia ovat olleet Vainionpäälle vaikeita. Maisemanvaihdos tulikin sopivaan saumaan, ja Manse PP:ssä mies on saanut kaipaamaansa muutosta sekä uutta virtaa.

Alku on ollut lupauksia herättävä myös pelillisesti, sillä Vainionpää johtaa sarjan lyöjätilastoa iskettyään kahdeksassa ottelussa 1+18 juoksua.

– Olen ihan tyytyväinen, mutta parannettavaa on vielä paljon, ”Jukkis” ruotii.

Viime kaudella Vainionpää tuskaili lyöntinsä ja itseluottamuksensa kanssa, ja kesä-heinäkuun taitteessa tullut polvivamma syvensi ahdinkoa entisestään. Tilanne oli uusi, sillä aina aiemmin hän oli välttynyt isommilta loukkaantumisilta.

Vainionpää kuitenkin huilasi vain neljä ottelua, kunnes palasi tositoimiin Vedon kokoonpanohuolien takia. Kipeä polvi teki loppukaudesta selviytymistaistelun.

Se näkyi myös Vainionpään lyömisessä. Kiertoliike ja saatto jäivät vajaiksi, mikä vei suorituksesta tehoja, ja kroppa tottui toimimaan väärällä tavalla.

Syyt ja seuraukset alkoivat avautua Vainionpäälle kunnolla vasta Manse PP:n talvitreeneissä kakkospelinjohtaja Saku Komulaisen avustuksella. Kun lyöntiin lisättiin kiertoa ja tehoja, polvi reagoi heti ärsyyntymällä.

– Se oli selvä merkki siitä, miten varovaisesti olin loppukesän lyönyt.

– Jotkut ovat sanoneet, että viime kauteni oli floppi. Se varmasti pitääkin paikkansa. Mutta jos pelaa huipulla yli 15 vuotta, eikö siihen jo suo jonkun huonommankin kauden meille jokaiselle.

Mestaruutta puolustava Manse PP sai Vainionpäästä järeän vahvistuksen. Tamperelaisten tulivoima on hurja, sillä joukkueesta löytyi jo entuudestaan Perttu Ruuskan ja Antti Korhosen kaltaisia kotiuttajia.

Kovaa on myös sisäinen kilpailu nokkimajärjestyksestä, ja tästä Vainionpää sai esimakua jo viime kaudella Vimpelissä. Käytännössä ensi kertaa urallaan hän ei ollut peluutuksessa joukkueensa selkeä ykköskotiuttaja, mikä tarkoitti myös lyöntikertojen vähenemistä.

Totuttelu otti aikansa.

– Olin lähtökohtaisesti kolmas kotiuttaja, välillä jopa neljäs, Vainionpää sanoo viime kaudesta.

– Ymmärrän toki, että minäkin ikäännyn, eikä vuodesta toiseen voi vain tukeutua yhteen ja samaan mieheen. Pitää uskaltaa tehdä muutoksia ja löytää uusiakin vastuunkantajia, ja sitähän Vedossa haettiin.

Jukka-Pekka Vainionpää avasi vahvasti uudessa seurassaan jo talvikaudella. Barona-jokeri palkittiin Mansen parhaana Talvisuperin loppuottelussa 29.3.2026. Ⓒ Antti Haapasalo

Myrkkyä Vainionpäälle on ollut myös lukkareiden suosima matala syöttö nopealla syöttöliikkeellä. Jokerimörssäri myöntää, ettei hän välillä ole ehtinyt lyömään kunnolla.

– Tuo homma meni mielestäni jo ihan pelleilyksi, enkä usko, että se oli kivaa kenellekään. Moni pelaaja on kärsinyt siitä, mutta onneksi syötön korkeuden linjaa on nyt ehkä pikkuisen nostettu.

Elokuussa 2020 Vainionpää rikkoi tuhannen lyödyn juoksun rajapyykin historian nuorimpana ja nopeimpana ollessaan 30-vuotias. Temppu vaati 314 ottelua.

Kun Roope Korhonen vetäytyy estradeilta ensi syksynä, yhdeksän vuotta nuoremmalle Vainionpäälle avautuu mahdollisuus lähteä jahtaamaan lyötyjen juoksujen kaikkien aikojen tilastokärkeä.

– Uran pitää pysyä nousukiidossa tai ainakin hyvällä tasolla, jotta tuo saavutus voisi olla minulle mahdollinen. En ole pitkään aikaan juurikaan miettinyt tällaisia asioita, mutta tilanne saattaa muuttua, jos rajapyykkejä alkaa tulla lähemmäs.

View this post on Instagram

Vainionpää piti ”tosi kovana juttuna” ensimmäistä lyöjäkuninkuuttaan kaudella 2014. Kolme vuotta myöhemmin hän hävisi tittelitaiston Roope Korhoselle vaivaisella yhdellä juoksulla, mikä kirpaisi syvältä.

– Silloin hoksasin, ettei tämä enää jatkossa saa mennä oman pääni sisällä näin. Päätin lopettaa nuo murehtimiset siihen paikkaan. Lyöjäkuninkuudet ja muut vastaavat saavutukset tulevat, jos ovat tullakseen, Vainionpää korostaa ja jatkaa ennätysjahdista.

– Talvet tuntuvat tässä vaiheessa uraa muutenkin pitkiltä, ja olisi todella työlästä vetää treenikaudet läpi vain sillä ajatuksella, että haluaisi päästä tilastossa jonkun ohi. Sellainen ei ohjaa toimintaani.

Mihin asti Vainionpään upea ura huipulla voi jatkua? Tarkkoja suunnitelmia siihen ei vielä ole, hän vakuuttaa.

Nykyinen Manse-sopimus ulottuu ensi syksyyn ja sisältää option kaudesta 2027.

– Näitä päätöksiä helpottaisi tietysti huomattavasti, jos Seinäjoella pelattaisiin lähitulevaisuudessa miesten Superpesistä. Sinne me joka tapauksessa aiomme perheen kanssa asumaan jäädä.

Teksti: Teemu Määttä

Manse PP Tampereelta ja Barona-jokeri Jukka-Pekka Vainionpää matkustavat vierasotteluun Alajärvelle perjantaina. Seuraava kotiottelu odottaa ensi viikon keskiviikkona 3.6., kun Kaupin stadionille saapuu vastustajaksi Kempeleen Kiri.

Lue myös

Anna äänesi – yleisö valitsee Oomin kuukauden pelaajan!

Anna äänesi – yleisö valitsee Oomin kuukauden pelaajan!

Yleisö äänestää Oomin kuukauden pelaajat toukokuussa miesten ja naisten Superpesiksestä. Kaikkien äänestäjien kesken arvotaan kahden hengen pääsyliput...

Oomin energisin kotiyleisö mitataan myös kesällä 2026 – kiertue alkaa keskiviikkona!

Oomin energisin kotiyleisö mitataan myös kesällä 2026 – kiertue alkaa keskiviikkona!

Superpesis järjestää tänä kesänä yhteistyössä energiayhtiö Oomin kanssa energisin yleisö -kiertueen.

Superpesis ja Leijona-kellot solmivat kumppanuuden

Superpesis ja Leijona-kellot solmivat kumppanuuden

Superpesis ja Leijona-kellot ovat sopineet uuden yhteistyökumppanuuden. Yhteistyö yhdistää kaksi vahvaa kotimaista toimijaa – kansallispelin ja yli...