Skip to content

VALOKUITUNEN SUPERPESIKSEN PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIKSI

VALOKUITUNEN SUPERPESIKSEN PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIKSI

Valokuitunen ja Superpesis ovat solmineet yhteistyökumppanuuden, joka tuo yhteen Suomen johtavan valokuituverkkojen rakentajan sekä kovassa kasvussa olevan urheilusarjan.

Valokuitunen ja Superpesis kohtaavat siellä, missä suomalaiset elävät arkea. Valokuitunen on yksi Suomen merkittävimmistä valokuitutoimijoista, ja sen verkko tavoittaa satojatuhansia kotitalouksia.

Vahvassa kasvussa oleva Superpesis on merkittävä osa suomalaista urheilukulttuuria tavoittaen laajan yleisön niin kaupungeissa kuin pienemmillä paikkakunnilla, erityisesti pientaloalueilla, jotka ovat myös Valokuituselle keskeistä markkina-aluetta. Kumppanuus yhdistää luontevasti kaksi toimijaa, jotka haluavat olla tiiviisti mukana suomalaisten arjessa.


"Olemme todella innoissamme alkavasta yhteistyöstä Superpesiksen kanssa. Meillä on vahva läsnäolo monilla Superpesiksen paikkakunnilla, joten yhteistyö tuntui luontevalta askeleelta. Haluamme olla tukemassa paikallista elinvoimaa ja yhteisöllisyyttä innostavan lajin parissa", sanoo Valokuitusen viestintä- ja markkinointijohtaja Lisa Kukila.

Superpesiksen toimitusjohtaja Olli Aro pitää kumppanuutta luonnollisena jatkona sarjan jatkuvalle kehitykselle.

"Superpesis on vahvasti mukana suomalaisten arjessa niillä paikkakunnilla, joissa pesäpalloa rakastetaan. Meille on tärkeää tehdä yhteistyötä yritysten kanssa, jotka haluavat kasvaa meidän kanssamme", sanoo Superpesiksen toimitusjohtaja Olli Aro.

Valokuitunen rakentaa nopeita ja luotettavia valokuituyhteyksiä kotitalouksiin ja yrityksiin ympäri Suomen. Valokuitu mahdollistaa sujuvan digiarjen ja varmistaa toimivan nettiyhteyden kaikissa tilanteissa. Yhteydet kytketään avoimeen valokuituverkkoon, jonka ansiosta asiakkaat voivat valita ja kilpailuttaa itselleen sopivat netti- ja lisäpalvelut vapaasti verkossa toimivien palveluntarjoajien joukosta. Valokuitunen on markkinajohtaja Suomessa – verkko kattaa yli 450 000 kotitaloutta. Yritys työllistää yli sata ammattilaista sekä kymmeniä kumppaneita ympäri maan, ja toimintaa ohjaavat arvot rohkeus, ilo ja luottamus.

Lue myös

Iiro Haimi jättää syksyllä Jymyn viuhkan ja siirtyy KPK:n manageriksi

Iiro Haimi jättää syksyllä Jymyn viuhkan ja siirtyy KPK:n manageriksi

Pelinjohtaja Iiro Haimi jättää Sotkamon Jymyn kauden päätteeksi ja siirtyy Kajaanin Pallokerhoon, naisten edustusjoukkueen manageriksi. Työnkuva pitää...

Kuninkaallisten vuosi Superpesiksessä

Kuninkaallisten vuosi Superpesiksessä

Aina Sotkamon Jymyä Superpesiksessä edustanut lyöjäkuningas Roope Korhonen huipentaa uransa. Lapuan Virkiän ikoni Janette Lepistö nousee lähes varmasti...

17-vuotias Matilda Niskakangas on ranking-kärki Jussittarien lukkarivalinta alkavaan kauteen

17-vuotias Matilda Niskakangas on ranking-kärki Jussittarien lukkarivalinta alkavaan kauteen

Pelinjohtajien ennakkoarvioissa naisten Superpesiksen ykkössuosikiksi nostettu Jussittaret Seinäjoelta tiedotti perjantaina lukkariratkaisuistaan.