Skip to content

Vuoden lukkari Minttu Vettenranta jatkaa Pesäkarhuissa

Vuoden lukkari Minttu Vettenranta jatkaa Pesäkarhuissa

Spekulaatiot voidaan lopettaa. Viime perjantain Pesisgaalassa vuoden lukkarina palkittu Minttu Vettenranta jatkaa kasvattajaseuransa porilaisen Pesäkarhujen riveissä kaudella 2026.

Minttu Vettenranta pelaa jo 12. kautensa Superpesiksessä 2026. Ⓒ Antti Haapasalo

Naisten Superpesiksen siirtomarkkinoilla on käynyt melkoinen puhuri syksyn aikana ja useat avainpelaajat ovat vaihtaneet maisemaa uusien haasteiden perässä. Pesäkarhujen moninkertaisista Itä-Länsi-pelaajista Tiia Peltonen siirtyi Jussittariin Seinäjoelle, Emilia Linna ja Johanna Pirskanen matkasivat Joensuun Mailaan sekä Henna Juka ripusti räpylän naulaan. Siksikin Vettenrannan sopimus on joukkueelle erittäin merkittävä.

– Sopimuksen tekeminen on aina monen asian summa. Sen jälkeen, kun olin päättänyt, että pelit vielä jatkuvat, Porissa pelaaminen tuntui oikealta ratkaisulta, Vettenranta kertoo Pesäkarhujen tiedotteessa.

Ansioluettelosta löytyy kaksi Suomen mestaruutta, kolme vuoden lukkarin titteliä sekä kolme Itä-Länttä. Vettenranta on saavuttanut runsaasti menestystä huippupesäpalloilijana, mutta kärsinyt myös valitettavista loukkaantumisista. Suuren pettymyksen jälkeen viime kausi oli yksi uran parhaimmista, vaikka kirsikka jäi kakun päältä puuttumaan.

Jatkossa tilanne muuttuu. Pesäkarhuissa eletään osittaista sukupolvenvaihdosta, mistä kertovat myös seuran torstaina tiedottamat kaksi muuta pelaajasopimusta. Oman juniorimyllyn Enni Paatero ja tamperelaisen Manse PP:n kasvatti Siiri Kulmala allekirjoittivat 2+1-malliset sopimukset.

– Koen olevani joukkueessa siinä roolissa, että haluan olla auttamassa ja tukemassa omalla kokemuksellani ja esimerkilläni varsinkin nuorempia ottamaan steppejä eteenpäin myös heidän omalla urallaan, Vettenranta alleviivaa.

Pesäkarhut on yksi 2000-luvun vahvimmista menestystarinoista naisten Superpesiksessä. Kaudesta 2001 lähtien seura on voittanut kolme Suomen mestaruutta ja jäänyt vain viidesti ilman SM-mitalia.

Pesäkarhujen sopimustilanne 23.10.

Enni Paatero 2026–2027 (+1)
Sanni Huhtala 2026–2027
Elisa Hyny 2026 (+1)
Siiri Kulmala 2026–2027 (+1)
Lotta Loutti 2026
Eveliina Lämsä 2026 (+1)
Alisa Mansikka 2026
Emilia Mattila 2026
Sini Mäkelä 2026
Lotta Nummikari 2026
Elisa Pauna 2026
Miia Puolakka 2026–2027
Taru Toikka 2026
Minttu Vettenranta 2026

Jussi Haapakoski, pelinjohtaja 2026

Lue myös

Superpesistä nähdään ennätysmäärin kaudella 2026!

Superpesistä nähdään ennätysmäärin kaudella 2026!

Miesten Superpesiksen sarjajärjestelmä on kaudella 2026 sama kuin viime kesänä. Runkosarjassa pelataan kolminkertainen sarja eli yhteensä 33 ottelua...

Joensuun Maila valitsi kahden Itä-Länsi-lukkarin taktiikan

Joensuun Maila valitsi kahden Itä-Länsi-lukkarin taktiikan

– Tämä on ”the” vuosi, hehkutti Veera Toikka, kun Joensuun Maila kertoi uudistuneen joukkueen lukkarisopimuksista perjantaina.

Vastaa Superpesiksen brändikyselyyn ja auta meitä olemaan yhä parempia!

Vastaa Superpesiksen brändikyselyyn ja auta meitä olemaan yhä parempia!

Kaikilla kiinnostuneilla on mahdollisuus vastata Superpesiksen brändikyselyyn vielä tämän viikon ajan.