Miesten Superpesiksen finaalisarja käynnistyy lauantaina Sotkamossa, kun viime syksyn finalistit Sotkamon Jymy ja Manse PP Tampereelta iskevät yhteen. Suomen mestaruuden kohtalo ratkeaa kolmella voitolla.
Saako Manse PP viime syksyn kalavelkansa maksetuksi? / Kuva: Antti Haapasalo.
Historia
Suomen mestaruus syksyllä 2025 on jaossa viime kauden tapaan Sotkamon Jymyn ja Manse PP:n kesken. Edelliskauden finalistien välillä riittää varmasti sähköä, kun Manse lähtee maksamaan kalavelkoja kainuulaisille viime vuoden finaalitappion jälkeen.
Viime vuonna Jymy kurkotti Suomen mestaruuteen suoraan kolmessa ottelussa, vaikka ottelusarja olikin tasainen ja kaksi ensimmäistä kamppailua etenivät supervuoropariin saakka.
Pelaajiston osalta alkavaan finaalisarjaan sähköä tuo se, että viime syksyn mestarilukkari Aapo Komulainen kantaa tänä syksynä Manse PP:n paitaa. Sotkamon Jymyn lukkariksi täksi kaudeksi siirtyneellä Miika Keski-Petäjällä on edessään uran ensimmäiset finaalit.
Seurat kohtaavat finaaleissa toista ja pudotuspeleissä historian kolmatta kertaa. Edellissyksyn finaalien lisäksi seurat ovat siis kohdanneet pudotuspeleissä kerran, kun Manse kaatoi Jymyn välierissä matkalla mestaruuteen syksyllä 2021.
Kaikkien aikojen menestynein seura Jymy jahtaa alkavassa finaalisarjassa historiansa 22. Suomen mestaruutta. Samalla Jymy tavoittelee viidettätoista Suomen mestaruuttaan 2000-luvulla! SM-mitaleita Sotkamon Jymyllä on kasassa 31 kappaletta.
Manse PP pyrkii kurkottamaan finaaleissa seurahistoriansa toiseen miesten Suomen mestaruuteen. SM-mitaleita tamperelaisilla on kolme. Yhden Suomen mestaruuden lisäksi Manse PP on saavuttanut miehissä kaksi SM-hopeaa.
Katso alta viime syksyn loppuotteluiden ratkaisu!
View this post on Instagram
Finalistien tiet loppuotteluihin
Runkosarjan toiseksi sijoittunut Sotkamon Jymy eteni finaaleihin kaatamalla puolivälierissä Kiteen Pallon ja välierissä Vimpelin Vedon.
Tasaisen vahvaa kautta pelaava Jymy joutui Kiteen Pallon kanssa viidenteen puolivälieräotteluun, mutta sotkamolaiset selvittivät stressitestin ja etenivät ”El Klassikko” -välierään.
Välieräsarjasta Vimpelin Vetoa vastaan muodostui tasainen ja kova sarja, jonka Jymy voitti otteluvoitoin 3-1. Sotkamolaiset nappasivat pudotuspelisyksyn ensimmäisen vierasvoittonsa neljännessä välierässä, mikä varmisti Jymylle kolmannen perättäisen finaalipaikan.
Runkosarjassa viidenneksi sijoittuneet Manse PP:n miehet ovat pelanneet seuran naisten joukkueen tavoin nousujohteisen loppukauden. Tamperelaisten pudotuspelisyksy on ollut tähän saakka kaiken kaikkiaan vakuuttava.
Puolivälierissä Manse PP kohtasi yhden sijan ylemmäksi sijoittuneen Joensuun Mailan, jonka se onnistui kellistämään erinomaisin ottein suoraan kolmessa ottelussa.
Välierissä tamperelaiset saivat vastaansa runkosarjan voittoon marssineen Kouvolan Pallonlyöjät, joka jäi myös tamperelaisten jyrän alle. Manse oli välierissä vaarallinen joukkue sisällä runkosarjan parasta ulkopelijoukkuetta Koplaa vastaan ja se eteni loppuotteluihin otteluvoitoin 3-1.
Runkosarjassa joukkueiden kohtaamisissa nähtiin ainoastaan vierasvoittaja. Manse kaatoi Jymyn Sotkamossa kahdesti. Jymy onnistui voittamaan Tampereen Kaupissa kerran.
Yltääkö Sotkamon Jymy kolmanteen perättäiseen Suomen mestaruuteen? / Kuva: Antti Haapasalo.
Seuraa tätä
Kumman takatilanne kestää paremmin? Vankka ulkopeli ja erityisesti takatilanteen puolustaminen on klassisesti ollut yksi tärkeimmistä kulmakivistä Superpesiksen finaaleissa.
Pudotuspelisyksyn parhaiten takatilannetta on puolustanut tähän saakka Manse PP. Tamperelaisten takatilanteen puolustaminen on onnistunut pudotuspeleissä 69% tehokkuudella. Sotkamolaisten vastaava lukema on 63%.
Kotiuttamisessa etenkin Jymyllä on varaa parantaa finaaleissa. Tähän saakka sotkamolaiset ovat onnistuneet pudotuspelien kotiutuksissa 36% tehokkuudella. Jymyn joukkueen jokeriosastolta löytyy kuitenkin muuan Roope Korhonen, jolla on tapana esittää kauden parhaita otteitaan, kun kultaiset mitalit ovat tarjolla.
Mansen pudotuspelien kotiutusprosentti on 41%. Joukkueen kotiutusosastolta löytyy kuitenkin tukku kylmäpäisiä, mutta kuumavireisiä ratkaisijoita kuten Perttu Ruuska, Antti Korhonen ja Henri Puputti.