Sotkamon Jymy pelaa toisena vuonna peräkkäin täyden viiden puolivälieräottelun sarjan. Kaksi ensimmäistä voittoa vienyt Jymy on saanut todeta Joensuun Mailan tulleen ottelusarjassa tasoihin 2–2:een.
Barona-jokerit ovat olleet ratkaisijoina Sotkamon Jymyn ja Joensuun Mailan puolivälieräsarjassa. Keskiviikkona oli Joosua Rätön vuoro. Ⓒ Antti Haapasalo
JoMan tilanne vaikutti lohduttomalta kahden puolivälieräottelun jälkeen. Jymy johti sarjaa 2–0 ja JoMa oli voittanut vain neljä 15 edellisestä ottelustaan. Käänne parempaan tapahtui kreivin aikaan, kun Barona-jokerit onnistuivat. Kolmannen puolivälieräottelun sankariksi nousi Juho Toivola ja tänään ratkaisijan viitan otti Joosua Rättö. Jymy näytti jo vievän avausjakson, kunnes Rättö iski kolmen juoksun arvoisesti kolmosluukkuun ajotilanteessa ja Toivola teki sopivan maskin ykköspesällä.
– Ihan hyvä tälli oli. Videovalmentajalta tuli ohjeet lyödä kolmosluukkuun ja toteutimme sen, Rättö myhäili Ruudun haastattelussa.
Toisella jaksolla JoMa osoitti sitkeyttä. Jymy johti jaksoa viimeiseen vuoropariin saakka, kunnes Rättö asteli lyöntipaikalle kahden palon tilanteessa. Vastustamaton painuva lyönti putosi kakkospuolelle väliin ja Niko Korhonen kiihdytti kolmoselta kotiin loppulukemiksi 1–0 (4–2, 2–2).
View this post on Instagram
Vuosi sitten Jymy kukisti toisen pohjoiskarjalaisen joukkueen Kiteen Pallon puolivälierien vitospelissä. Miten tällä kertaa käy, se nähdään Terrafame Stadionin taatusti kiihkeässä perjantai-illassa. Jatkaako Jymy vai tekeekö JoMa satumaisen nousun ja päättää pesispörssin ykkösnimen, jälleen tänään kaksi juoksua iskeneen Roope Korhosen uran?