Skip to content

Ilona Hakoniemi valittiin vuoden nuoreksi urheilijaksi Raumalla

Ilona Hakoniemi valittiin vuoden nuoreksi urheilijaksi Raumalla

Rauman Urheilutoimittajat palkitsi kaupunkiseutunsa vuoden 2021 parhaita urheilusaavutuksia keskiviikkona. Vuoden nuoreksi urheilijaksi arvostettiin Feran lukkari Ilona Hakoniemi, 18.

Ilona Hakoniemi lukkaroi Itä-Lännen kentän parhaaksi tyttöjen arvo-ottelussa Porissa elokuussa. Kuva: Lauri Heino. Ⓒ Lauri Heino / Lauri Heino

Vehmaalla syntynyt Laitilan Jyskeen kasvatti pelasi ensimmäisen täyden kautensa naisten Superpesiksessä. Hakoniemi vakiinnutti paikkansa lautasen äärellä ja kantoi vahvasti vastuuta myös sisäpelissä ykköskärjen vaihtajana.

Kahdesti peräjälkeen (2020-21) vuoden tyttölukkariksi valittu Hakoniemi juhli Ferassa B-tyttöjen Suomen mestaruutta viime syksynä ja ansioitui kentän parhaana tyttöjen Itä-Lännessä Porissa elokuussa.

– Laitilan Jyskeestä pesisoppejaan ammentanut Hakoniemi on osoittanut pitävänsä kotipesässä vastustajajoukkueen pelaajat kurissa. Samalla hän näyttää upeaa esimerkkiä nuorille pelaajille siinä, että hän pitää poikkeuksellisesti kypärää päässään myös lukkarina ollessaan, Satakunnan Kansa kertoi perusteluista vuoden nuoren urheilijan palkinnolle.

Saavutuksen arvoa lisää raumalainen urheiluvuosi 2021, joka oli menestyksekäs. Urheilutoimittajien palkintoraadilla oli ehdokkaista ylitarjontaa. Vuoden urheilutekona huomioitiin Rauman Lukon jääkiekon Suomen mestaruus ja vuoden seuratyöntekijänä palkittiin Lukon Mika Kuosmanen.

Lue myös

Meri Vuorio on pesäpallon uusi kurinpitopäällikkö

Meri Vuorio on pesäpallon uusi kurinpitopäällikkö

Asianajaja ja varatuomari Meri Vuorio Turusta on aloittanut pesäpallon kurinpitopäällikkönä.

Miesten ja naisten Suomen mestaruudet ratkeavat viimeistään 24. syyskuuta

Miesten ja naisten Suomen mestaruudet ratkeavat viimeistään 24. syyskuuta

Alustavat ottelupäivät miesten ja naisten Superpesiksen pudotuspeleihin on julkaistu. Suomen mestaruuksia juhlitaan pesäpallon 100-vuotisjuhlavuoden...

Jussittaret etenee paikallistrillerin voitolla lopputurnaukseen

Jussittaret etenee paikallistrillerin voitolla lopputurnaukseen

Seinäjoen Maila-Jussit tavoittelee seurahistoriansa ensimmäistä naisten Halli-SM-mitalia Tampereen lopputurnauksessa 19.-20.3. Jussittaret vei voiton...